Sivut

06 elokuuta 2013

Pukkilan puikkopäivä

Olipas kertakaikkisen antoisa päivä viime lauantaina Pukkilassa. Ilona Korhonen alias Ilu oli järjestänyt todella mielenkiintoisen päivän kolmen puhujan ja myyjien kera. Suurkiitokset siis Ilulle! Lisäksi kiitokset myös Aleksi Viirilälle ja Succaplokille, Tee ite -kilpailun lisätiedoista Paula Susitaipaleelle ja vuoden 2012 käsityöläiselle, Veera Välimäelle. Myyjät olivat varustautuneet todella sopivasti myyntituotteillaan ja tässä muutama kuva tapahtumasta ja myyjien annista. Kiitokset myös hyvästä seurasta Susille ja Jaanalle.

Succaplokki-auto

Succapolkin tuotteita

Puputsin puodin tuotteita etualalla

Peikon pojan tuotteita

Handun puodista myös muutama kuva. Puoti on varsinaisesti Ilun työhuone, josta kävimme itse kukin haalimassa itsellemme sopivassa määrin loisteliaasti käsinvärjättyjä lankoja. 

Handu puodin kyltti

Lasten tervetulotoivotukset puotiin

Pari sähkörukkia näkyi myös puikkopäivän aikana. Moista en ennen ollut nähnytkään, joten oli pakko ottaa kuva. Melkoisen mielenkiintoinen vekotin. Pienempi kuin vanha versio. Kyllä on tämän laitteen kohdalla kehitystä tapahtunut melkoisesti.

Sähkörukki

Itselleni ostin Ilun Handu puodista yhden kerän kashmir-sukkalankaa, nimeltä Reissumies. Lisäksi ostin robotti puikonsovittimen, joka on myös avaimenperä ja Peikon pojalta pari pinssiä. Lastenhoitajalle ostin myös lankaa yhden kerän. Sitä ei tullut nyt kuvattua, mutta väri oli pinkkivioletti.

Omat ostokset
Näin myös aivan upean tatuoinnin vierustoverillani. Saas nähdä mahtaisko joku pieni mutta vastaava kuva ilmestyä joskus omalle iholleni. Jos vain kestän kivun...

Neuletatuointi - melkoista taidetta

Itse tein Paula Susitaipaleen pyynnöstä pienen käsityön, joka saattaa tulla nettiin, jossain vaiheessa. Paulan pussukasta sai halukkaat ottaa lapun ja tehdä lapulla olevasta sanasta noin puolessa tunnissa joku pieni neuletaideteos. Minulle tuli sanasta ilo mieleen naurava aurinko, ja tässä tulos.

Naurava aurinko

Jotain muutakin sain aikaiseksi. Virkkasin Neiti Näpsän verkkoneuleen loppuun. Hyvin antoisa päivä siis myös käsitöiden suhteen. Langan ostin Lentävästä Lapasesta viime viikolla. Ohjeen otin Novitan Kesä 2013 -lehdestä, malli numero 41. Lankana oli Langyarnsin Sol ja koukkuna 4,5 mm soft touch. 

Verkkoneule Neiti Näpsälle

Lisäksi laitan vielä kuvan anopin tekemästä todella hyvästä jälkiruuasta. Viinimarjamehusta tehty kiisseli, johon lisätty kermavaahtoa ja maitosuklaarouhetta. Todella hyvää. Nam.











2 kommenttia:

  1. Ens vuonna pakko päästä mukaan.... :D

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti yritetään mennä ensi vuonna kaikki lankasiskot yhdessä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa!