Sivut

12 syyskuuta 2013

Syksyä ja sukkaa pukkaa

Autuaasti on onnellinen olo, kun alkoi tämä vuorotteluvapaavuosi. Nautinnollisen rauhalliset aamut ja ihanaa olla kotona, kun lapset pääsevät koulusta kotiin. Syksy on siis pyörähtänyt käyntiin ja ihan on todella hyvin ohjelmaa vaikkei töissä olekaan. Viikko tätä jaksoa elämästä takana ja opiskelut alkaneet. Jippii.

Syksyn aloitukseksi on tuttavani tilannut sukkia. Ja niitä nyt urakalla on tehty. Äitikin on pyydetty avuksi. Itse olen tehnyt kolme paria ja yhdet vielä tähän satsiin olen tekemässä. Pari paria jäi kuvaamatta, mutta jos nämä loput saisi kuvattua. Lankana olen käyttänyt Novitan 7veikkaa ja puikkoina 3,5 mm bambusukkapuikkoja. Ohjeet olen ottanut Novitan nettisivuilta ( miesten sukkiin ) ja toinen vanhemmasta Novitan lehdestä ( en nyt muista mistä, mutta olen tehnyt aiemminkin tällä mallilla ).

Mun normi naisten sukkamalli

Muutama kuva syksyn upeasta värimaalilmasta ja luonnon omasta käsityöstä.


Syksyn väriloistoa

Hämähäkin kudontanäyte

Syyshortensia parhaimmillaan

Olihan se Maijakin tänään metsän siimeksessä ja lisäksi pentutapaamisessa Mustissa ja Mirrissä. Siitä muutama otos myös. 

Maija metsässä tuumaamistauolla

Koirakavereita pentutapaamisesta

Pitihän välillä käydä nuuhkimassa talon herkkuja.


Ja juomabaariin jonotettiin vuorollaan.

Olimme myös Maijan kasvattajan luona viime viikonloppuna pentutapaamisessa. Siellä oli kolme Maijan sisarusta, toisesta pentueesta 8 kuukauden ikäinen tibbe ja kasvattajan omat aikuiset narttukoirat pääsivät myös pentuja tapaamaan. Muutama vauhdikas kuva tuli otettua, kun ei parempia saanut. Sen verran kova vauhti oli koirilla kaksi ja puoli tuntia. Uni maittoikin koko loppupäivän. Kiitos vielä kasvattajalle ja kaikille läsnäolijoille. 
Eka oltiin piiri pienii pyörii - leikkiä,

ja sitten päästiin kunnolla leikkimään. 









2 kommenttia:

  1. Tuo on tosiaan se sun suosikkimalli, tai toinen niistä, toinen se palmikko (jota mä en oo edelleenkään saanut toteutettua). Nähään huomenna :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa!