Sivut

23 kesäkuuta 2014

KIP-päivä Pop Up Ilossa

Knit in public -päivää lähdin viettämään Helsinkiin 17.6.  Olin niin autuaan onnellinen retkeni jälkeen. Lähdin yksin kuulostelemaan päivän antia ja lankasisko Tiina oli ystävien kera siellä myös. Fiilistelyjä neuleen parissa ensin sohvaryhmässä. Mukana jutusteluissa oli myös Anu Harkki.


Mukana päivässä olivat myös kaksi suloista alpakkaa. Niillä on niin ihanat korvat ja mikä otsatukka. Arkoja olivat, mutta toinen kävi vähän haistelemassa. 


Sitten. Se ihanuus joka oli parasta koko tapahtumassa. Yhteisöllinen virkkaus, blogin OmaKoppa Virpi Siiran vetämänä. Kahdessa ringissä oli 7 henkilöä ja jokaisella oli annettu kerä lankaa ja virkkuukoukku. Kaikilla oli aikaa 5 minuuttia virkata omalla langalla, sitten langan katkaisu ja oman "navan " eli työn siirtäminen vasemmalla puolella istuvalle henkilölle. Oli vähän haastetta kun meinasi syntyä kanttarellin muotoista virkkuutyötä. Onneksi oli salainen ase, vettä suihkupullossa venyttelyä varten. 



Tällaista alkoi syntyä. 







Hyvä tuli ja jokaiselle omannäköinen. Tässä lopputulos. Upea kokonaisuus siitä syntyi. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit kommentoimassa!