Sivut

29 marraskuuta 2012

Fiilistelyjä syksyltä ja talven odotusta


Syksy alkaa olla takana, talvea kaivataan ja lumen tuloa. Joulukuu alkaa aivan pian ja joulua odotellaan kovasti meidän perheessä. Lahjalistatkin kirjoitettu kertaalleen, mutta kuulemma tulossa vielä jotain muutoksia. Puuhasteluja ja neulomuksia seuraavaksi, joita aikaan saatu lasten kanssa syksyn aikana.

Isäinpäiväksi lapset olivat tehneet kortit ja aamupalan äitin kanssa, joka toimitettiin perinteisesti sänkyyn.

Isäinpäiväkortit ja kirjanmerkki

Muhkea aamupala

Neiti Näpsän synttärit vietettiin halloween teemalla marraskuun puolessa välissä. Tässä kuva kakusta, jonka tein synttäreille. Neiti ei halunnut täytekakkua vaan porkkanakakun.

Halloweensynttärikakku


Jotain pientä neulomusta olen saanut tehtyä. Kätevä ja tekevä -messuilta Lahdesta ostin hamppulankaa ja yhdestä vyyhdistä neuloin kolme keittiöliinaa. Sain hyvän vinkin myyjältä, että helmineuleena syntyy paras tulos. Se pitikin paikkansa ja reunat tein kahden silmukan ainaoikein-neuleena. Puikkoina oli 4,5 mm bambut. Imukyky on kyllä tähän astisista keittiöliinoista aivan paras. 

Hamppulangasta keittiöliinat

Lasten innoittamana tein kummallekin pandapipot. Pandan kasvot tulivat samalla mallilla kuin aiemmin Neiti Näpsälle tehdyssä pandapaidassa. Pipon lankana Novitan Teddy-lanka ja Novitan Nalle-langalla tein kasvot. 

Pandapipo

Tässä vielä pari pipoa ihan vain ohimennen kuvattuna. Keltainen on ystäväni pipo ja toinen yhden äidin poikani futisreeneistä. Aika kivat mallit, joten oli pakko ottaa kuvat. Jos vaikka ne joskus tulisi tehtyä tai vähän muunneltua mallia johokin toiseen pipoon. Saas nähdän. Kumpikin pipo on kaupan pipoja, eli ohjetta ei varsinaisesti kait ole missään.

Keltainen ideapipo

Turkoosi ideapipo

Raikasta ja pakkasen purevaa talven alkua ja mukavaa joulun odotusta kaikille!








2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia :) Mä en oo vielä kokeillut tota hamppulankaa vaikka oon meinannut ostaa sitä. Täytyy jossain vaiheessa sit kokeilla. Suloinen pandapipo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla hamppulankaa. Tuo lanka varsinkin oli joutuisaa neuloa. Pandapipot ovat olleet kovassa käytössä, tosin nyt ne eivät ole kovin lämpöset, kun tuli pakkaset.

      Poista

Kiitos kun kävit kommentoimassa!