Sivut

13 toukokuuta 2013

Juhlintaa ja käsitöitä

Vihdoin täällä taas. Aika on vierähtänyt, kun mm. omat pyöreät juhlavuodet juhlittiin sukulaisten ja ystävien kera. Kolmisen viikkoa sitten olin kutsunut sukulaiset kotiini juhlimaan kahvittelun merkeissä. Olihan meitä taas lähes kolmekymmentä henkeä ja turinaa ja törinää oli riittävästi. Vanhat valokuvat aiheutti hieman hilpeyttä ja aurinkoinen keli kruunasi juhlapäivän. Sain aivan upeita lahjoja - 240 euron lahjakortin Kauneushuoneelle, lahjakortin Kehonhuolto Jumissa.fi - niskahartiahierontaan, Thomas Sabon rannekorun, lahjakortin ystäväni kanssa messuille kuljetuksen kera, kukkasipuleita ja kastelukannun juoman kera, kaasoni tekemän kaulakorun lasten nimillä varustettuna ja ihanaiset helmineuloksella kuvioidut teemukit sekä valtavan määrän kukkia. Alla kuva mukeista, jotka ovat hankittu Savitarhalta.

Savitarhan helmineulemukit

Synttäreiden jälkeisenä viikonloppuna tapasimme Lankasiskojen kera. Tällä kertaa olimme Susilla. Siellä oli niitä ihania karitsoja. Oli ne vaan niiiiiiiin suloisia. Bonita taas on melkoinen rapsutusta vailla oleva lammas. Se tulee kiehnäämään kuin koira, ja sitten pitää rapsuttaa. Tässä pari kuvaa lampaista.

Pieni karitsa ja niin suloinen

Rapsutusta vailla Bonita

Yksi uuhista ja karitsat

Ostin itselleni lahjaksi Patalappuja á la Carte -kirjan ( tekijät Taito Uusimaa ry - Jaana Vehkasalo ). Aivan mielettömän hienoja patalappuja koko kirja täynnä. Yhden mallin olen kerinnyt toteuttamaan ja samanlaisia olen tehnyt ja seitsemän kappaletta. Kaksi niistä meni Susille ja yksi lähti tuttavalle Ruotsiin. Lankana Novitan 7veikka ja 3,25 tai 3,5 mm koukku.

Lonely Rider -patalappuja

Olin viime viikon lomalla ja kävin Pikku Herran kanssa keskiviikkona Helsingissä lääkärissä. Samalla tietenkin poikkesimme Novitan myymälään ( kun niin sopivasti oli lähellä ja aikaa riittävästi varattu ). Myymälä on kyllä viehättävä ja sopivan pieneen tilaan laitettu esille loisteliaasti kaikki tuotteet, ideat, lehdet ym. Ostin sieltä kuusi kerää Viola-lankaa (85% bambua ja 15% akryylia). Tästä neuloin n. 5,5 mm ja 100 cm pitkillä pyöröpuikoilla ainaoikeaa-neulosta huivin. Samanmoinen huivi oli yhdellä myyjällä kaulassa ja pitihän sitä kokeilla, kun huivi näytti niin hyvältä ja lanka maksoi vain 1 euron / kerä. 200 silmukalla pitkittäin ja raidoitus oman mielen mukaan.  Lankaa meni kutankin kolmea väriä n. 1 kerä/väri. Hyvin kelpo sisähuiviksi.

Örkki ideaksi unikaverimallia varten

Lisää olioideoita

Novita myymälän komia yleisilme

Viola-langasta huivi

Sitten juhlittiin vielä eilen Äitienpäivää. Aamupala sänkyyn tuli perinteisesti, sitten kävimme Neiti Näpsän tanssikoulun kevätnäytöksessä mieheni ja anopin kanssa, sitten kotiin syömään ja lasten uimakouluun illalla. Olipas touhukas, mutta erittäin mukava päivä. Upeita muistamisia tuli perheeltä - lasten tekemät kortit, Pikku Herran eskarista puuhaloota äidille ja lapselle, Midnight Heat parfyymi ja Thomas Sabon kyyhkyset ja sydän -hela liitettäväksi rannekoruuni. Mieheni leipoi sämpylät ja teki ruuan ja koko perhe oli hyvällä tuulella koko päivän.

Äitienpäivä muistamiset

Yksi asia on vielä mainitsematta. Olin Pikku Herran kanssa vappuaattona lasten vapputapahtumassa. Siellä sai askarrella 2 eurolla keppihevosen ja siihen menimme. Yhteisellä aikaansaannoksella syntyi Kimmo niminen keppari. Kyllä tällä kelpaa ratsastaa. Oli muuten ensimmäinen keppari meidän perheessä.

Kimmo the keppari










7 kommenttia:

  1. JOhan tuli hiljaisuus ääneksi. Kauan olenkin odottanut jotain sinulta siskoni. Tuo patalappu malli on niin ihana että se sinun pitää minulle neuvoa. Ja ihanan kesäinen ja raikas tuo kesähuivi. Hyvä että teilläkin keppari tallissa heppa, meillä viisi heppaa ja mistään ei voi luopua, onneksi halvempaa ratsastusta kuin oikeasti tallilla käynti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vihdoin sain jotain aikaiseksi tänne blogiin. Patalapun malli tulee sulle lähiaikoina tekstarina tai meilillä. Keppari ei meillä silti ole saanut innostusta alle heppoja kohtaan eli tää "harrastus" pysyy todella edullisena.

      Poista
  2. Tulipas hieno keppari! Mun täytyisi ottaa kanssa uusia karitsakuvia, mutta ota nyt noista ikiliikkujista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin, että saatiin aikaiseksi noin kivan näköinen keppari, kun ei olla sellaisia tehty aiemmin.

      Poista
  3. No teidän perheen kätevissä käsissä syntyy vaikka mitä :)

    VastaaPoista
  4. Oikein sydämelliset onnittelut näin jälkikäteen! Toivottelee Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Näin sitä vanhetaan vuosi kerrallaan!

      Poista

Kiitos kun kävit kommentoimassa!