Sivut

15 joulukuuta 2013

Helsingissä minilomalla

Käytiin miehen kanssa kaksin minilomalla Helsingissä viikonloppun aikana. Oli niin ihanaa kierrellä ja katsella ja aistia suurkaupungin ilmapiiriä. Rentouttava viikonloppu takana ja arki saa taas pian alkaa. Joulua valmistellaan hiljalleen.

Muutama lankakauppa tuli pyörähdettyä. Ensin kävin Lankatalo Priimassa. Sieltä ei tarttunut mukaan muuta kuin yksi ilmaislehti. Sitten kävin ensimmäistä kertaa Hakaniemen kauppahallissa. Se olikin näkemisen arvoinen paikka. Menin sinne lankakauppa Vihreä Vyyhdin vuoksi. Tunnelma oli kuin ulkomailla ja ihmisiä kuhisi joka kojun edessä. Ruokapuoli jäi käymättä läpi, kun parkkiaikaa oli niin rajallisesti ja halusin suunnata nokan kohti erikoisliikkeitä. Tuonne on kyllä mentävä joku kerta uudestaan.

Kutsuva kyltti kauppahalliin

Saippuakauppias

Vihreä vyyhti -lankakauppa
Seuraavaksi käväisin Novitan Lanka Delissä. Sieltä tuli mukaan muutama idea ja lankaa myös.

Lanka Delin valikoimaa

Tilkkumalleja

Hyvä idea Neiti Näpsälle...

Illalla kävimme vielä kaupungilla kävelyllä ja Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla. Siellä oli yksi lankakoju myös. Mitään ei tällä kertaa tarttunut mukaan, mutta upeita käsinvärjättyjä lankavaihtoehtoja jäi kytemään ajatuksiin. Käy kurkkaamassa Sanski ja Rukki ja Rautapata, sieltä saattaa löytyä hyviä hankintoja. 

Kahvila Ekbergin jouluikkuna

Esplanadin puiston jouluiset puut

Tuomaan markkinoiden kojuja

Suurkirkko täydessä loistossa

Stockmannin lasten jouluikkunaa

ja toinen puoli ikkunasta

Legot myös jouluikkunassa

Toffeemyyjä Kolmen sepän aukiolla

Näin meni viikonloppu. Jäi tunnelmallinen Helsinki ja yhdessäolo päällimmäisenä mieleen. Jotain konkreettista tarttui myös mukaan: Novitan Puro batikia, Kotiväkeä, Neonia ja Helmi-lankaa. Lisäksi Uruqualaista Abuelita -lankaa (50% merinovillaa ja 50% alpakkaa) sekä Eiran langat -ilmaislehti. Kivaa kun on taas suunnitelmia noille langoille tiedossa.


12 joulukuuta 2013

Kaikenlaista touhua


Nyt on viime aikoina ollut hiljainen blogi. Toivottavasti jaksan tänne raapustella jatkossakin ja saan jotain aikaiseksi, kun opiskelut alkavat 8.1. Jeee, se on niin kivaa. Jännä nähdä tuntuuko se siltä myöhemminkin.

Tässä kuvia puuhasteluista. Mummille tehtiin synttäriksi oma pyyhe. Kumpikin muksu teki raitoja ja minä toisen puolen sekä tekstin. Neiti Näpsä teki sydämen.
Mummin synttärilahjapyyheliina

Kävin Riihimäellä Pienessä nappipuodissa. Siellä on kaikkea käsitöihin liittyvää. Käypä joku kerta tutustumassa.
Ikkuna kertoo paljon aiheesta.

Sitten muutama herkkupuuhastelu. Neiti Näpsän synttäreille piti tehdä Simpsons-kakku. Alla lopputulos.

Neiti Näpsän synttärikakku

Pikku Herra teki itselleen eräs ilta naurunaamaisen iltapalan. Meni ruoka reippaasti suuhun. 

Naurunaamailtapala

Alla mokkapaloja koulun myyjäisiin. Menivät hyvin kaupaksi.

Mokkapalat myyjäisiin

Tiskirätit myyjäisiin. Jäi kyllä melkein kaikki myymättä, joten ystäväni saivat tiskirättejä joulukukaksi.

Tiskirätit myyjäisiin

Myyjäisistä ostin ovikoristeen, joka kestää todennäköisesti tämän vuoden.

Uusi ovikoriste

Lankasiskojen pikkujouluista sain todella kivan lahjan. Vaihtari meni taas siskojen mukaan. Kiitos Susille lahjasta, ja todella hyvistä vinkeistä. 

Pikkujoululahja

Tuubihuivi valmistui ystävälleni, kun hän täytti pyöreitä.

Tuubihuivi

1. adventtina tehtiin lasten kanssa pipareita. Ne on jo syöty ja pitäisi leipoa vähän lisää.

Piparimielikuvitusta

Sitten tein hyvin nopeasti koiranhoitajalle ja siskolleni pipot. Nyt ei päätä palele. Lankana Novitan Crystal ja puikot 9,0 cm. Väri on luonnossa musta ei tummansininen.

Pipoja 

Sitten vielä yhdet sukat pukin konttiin odottamaan. Huomenna haen  kirjat virkattujen lumihiutaleiden tekoa varten. 

Perussukat pukin konttiin

Tänään oltiin Neiti Näpsän kanssa Grooveimmissa joululauluissa. Sinne ihmeessä kaikki kuuntelemaan melkoista soul-meininkiä.