Sivut

28 huhtikuuta 2014

Mitä opin SoMe-elämästä - itsearviointia...

SoMeilu on lisääntynyt tämän opintojakson myötä todella runsaasti. Olen useissa opiskelutehtävissänikin ottanut puheeksi someilun ja siihen liittyvät ilmiöt. Olen ehdottomasti suositellut tätä opintojaksoa muillekin, koska tämä on lisännyt omaa aktiivisuutta someen liittyviin teksteihin ja uusisointiin. Mielestäni vastaava kurssi voisi olla jatkossa jokaisen koulutuksen opintojaksossa.

Opintojakson alussa määrittelin yhdeksi tavoitteeksi erilaisten somesovellusten tutustumisen ja niiden käyttämisen. Tämä on ehdottomasti toteutunut hyvin. Blogin käytössä olen aktivoitunut (tosin Blogger on ollut tuttu jo entuudestaan). Olen saanut muutaman lisävinkin blogin käyttöön ja mm. välilehtien tekemiseen. Toiseksi tämän tavoitteen konkreettinen SoMeilu on lisääntynyt ehdottomasti. Twitteristä tulee luettua aktiivisesti uutiset joka päivä ja muutaman twiittauksen olen tehnyt. WeHeartIt-sovellus on myös tullut tutuksi käytön kautta ja sieltä on rentouttavaa katsella kauniita kuvia illan päätteeksi. Ehdottoman hyviä esittelyitä olen somesovelluksista saanut opintojakson muiden opiskelijoiden blogeista. Niiden kautta olen saanut myös todella esimerkillisiä blogimalleja ja ideoita oman blogin jalostukseen.

Opeblogi on mielestäni ollut todella mielenkiintoinen. Siellä esitellyt artikkelit ja aiheet ovat laittaneet pohtimaan someilua eri näkökulmista. Ne ovat antaneet myös aiheita oman blogin postauksiin. Muutamaa blogia olen jaksanut seurata ahkerammin. Itse en ole kokenut tärkeäksi, että olisin seurannut kaikkia.

Yhteisöllisyyden merkitystä on tullut pohdittua enemmän. Yhteisöllisyyden merkitys on korostunut myös verkkomaailmassa. Kasvotusten ihmisten kohtaaminen on mielestäni kyllä kaikista merkityksellisintä, mutta verkon kautta kohtaamiset voivat osoittautua aivan yhtä tärkeiksi. Verkkokohtaamiset voivat helpottaa esimerkiksi erityisryhmiä. Elämän hektisyys ja ajan merkitys ovat korostuneet ja varmasti on helpottavaa, kun on verkko käytössä lähes joka paikassa. Irtiotto somesta on kuitenkin tarpeen, somepaastoa on kokeiltava todennäköisesti kesällä. Itse huomasin, että harjoittelun aloitettuani ei ihan niin paljon ole kerinnyt somessa pyöriä ja siksi päivitykset ovat hiipuneet loppua kohti.

Itse jatkan blogin pitämistä käsitöiden parissa ja ainakin Twitter ja WeHeatIt -sovellukset pysyvät älypuhelimessa jatkossakin. Saattahan muitakin sovelluksia lisääntyä myöhemmin. Facebook on aktiivisesti käytössä myös ja sitä kautta lähipiiri, ystävät ja tuttavat ovat lähellä koko ajan. Kiitos opintojaksosta, tämä oli antoisaa.


21 huhtikuuta 2014

Virkattu tiskirätti

Neulottuja tiskirättejä on tullut tehtyä tosi paljon ja nyt virkkasin vaihteeksi. Novitan bambulankaa ja 3,5 mm puikoilla. Mallin sain Tiinalta. Kiitos siitä. 


20 huhtikuuta 2014

Someilua niin, että akku koko ajan lopussa...

Viime päivinä on tullut postattua useampaankin kertaan älypuhelimella niin tänne blogiin kuin Facebookiinkin. Akku on lopussa puhelimesta hyvin nopeasti. Liekö vika aktiivisesta someilusta vai akun huonoudesta??? Lisäksi kun sain siskoltani ja ystävältä kuvahaasteen, on puhelin ollut aktiivisesti käytössä. Kuvia on tullut otettua jos vaikka mistä.

Lisäksi opeblogissa puhuttiin somemokailusta. Olen samaa mieltä kuin Katariina. Täytyy avoimesti myöntää mokansa ja olla rehellinen. Saahan sen pienellä anteeksipyynnöllä korjattua. Tosin tuo julkkisten tai muidenkin ihmisten somehullutuksiin mukaanmeno ei mielestäni ole aina kovin järkevää. Somessa voi tehdä niin paljon mokia, että niistä kuulee sitten urakalla jälkikäteen. Varsinkin nuorten keskuudessa se helposti menee kiusaamiseksi.

Itse tein pienen mokan yhdessä Facebook kommentissa pari päivää sitten. Piti kommentoida, että kivat tytöt yhdessä kuvassa ja hui sinne lipsahtikin sana pojat. No, sattuuhan näitä. Pieni moka onneksi ja tuttavat sen ymmärsivät. Huvittava juttu ja voi nauraa jälkikäteen. Silti tästäkin voisi joku saada isonkin jutun aikaiseksi.

Hyviä loppupyhiä. Someillaan taas, mutta somepaastoakin on kyllä jossain vaiheessa kokeiltava.

 

19 huhtikuuta 2014

Lankalauantai ja ihanat lahjat

Synttärit juhlittu pienimuotoisesti ja sain ystävältäni aivan ihanat lahjat: lankojen värjäyspaketin ja neulekirjan 100 virkattua lumihiutaletta. Kyllä on puuhaa näissä lahjoissa ja lumihiutaleprojektia voi suunnitella ensi talveksi. 


Lisäksi lankalauantain vietin Pikku Herran kanssa pyöräretkellä ja uimahallissa käyden. Markkinoilla myös käydessämme löytyi pari mielenkiintoista myyjää: italialaista nougaata ja hopealusikkakoruja ja koriste-esineitä. Kumpaakaan en ostanut ja ehkä jopa jäi vähän harmittamaan. 





17 huhtikuuta 2014

Jämälankatiskirättejä

Tiskirättejä syntyi taas. Nämä ovat alkaneet tuntua jopa rentoutusräteiltä. Tällä konstin saan jämäbambulangat hyvin neulottua pois. 


Oikein hyvää pääsiäistä! 



15 huhtikuuta 2014

Ystävyyskoru

Näin valmistui Neiti Näpsän ensimmäinen itsetekemä ystävyyskoru (autoin vain alun ja neiti teki lopun). Hyvät ohjeet löytyy uusimmasta Novita kesä 2014 -lehdestä. Näitä on tullut tehtyä joskus tositosi paljon. 


13 huhtikuuta 2014

Jämälankatiskirätti

Näitä tiskirättilankoja eli bambusekoitelankojen jämäkeriä on kertynyt runsaasti. Sain hyvän vinkin lankasiskoltani niiden käytölle. Ja tässä tulos. Toinen on jo syntymässä. Kiitos myös vinkistä nirkkoreunan tekemiseen.

Jämälankatiskirätti

11 huhtikuuta 2014

Kevättä ilmassa

Ensimmäinen kevään kukkanen on bongattu tällä viikolla. Leskenlehti kylpi auringossa kapeilla terälehdillään. Ihana kevät ja luonto puhkeaa kukkaan hyvin pian. Olen siitä aivan varma. Neiti Näpsä toi sinivuokonkin jo kotiin. Itse löysin vain nupun metsässä kävellessä. Sade antaa lisää voimaa ja pian joka paikka vihertää. Nautin niin keväästä.

Kevään kukkabongaus

Käsityörintamalla on niin tavanomaista, että ei ole tullut kuvia otettua laisinkaan. Tiskirättejä ja tilkkuja olen neulonut luentojen ja tenttiin lukemisen ohella. 

Pionissa ja piirongissa kävin tänään koulun jälkeen. Aiemmin tilamyymälä oli Kärkölässä ja nyt se on ehdottomasti paremmassa paikassa Hollolassa. Hyvät opasteet ja lyhyt matka isolta tieltä oli miellyttävä asia. Jotain pientä tarttui matkaan ystävälle viemiseksi. Ostin noin pari vuotta sitten pionin alun omaan kukkapenkkiini. Vielä se ei ole kukkinut ja toivo on, että tulevana kesänä ensimmäinen nuppu syntyisi omaan pioniin. Saas nähdä mitä kesä tuo tullessaan. 

Vaihteeksi oman blogin teemoissa liikuin tällä kertaa. Someilu jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta kuukauden päästä taas omissa kuvioissa täällä blogissa. 










Kuvia Pionista ja Piirongista

06 huhtikuuta 2014

SoMeaikaa...

Oma SoMeaika on nykyään jokapäiväistä. Usein aamuisin ennen sängystä nousua tulee katsottua Facebook ja nykyisin myös Twitter. Twitteriin menin tosin SoMe-kurssin myötä ja siellä olen ollut vasta hyvin vähän aikaa. Tuntuu kuitenkin, että uusimmat uutiset on varsin kätevää lukea Twitteristä. Siellä liikkuu enemmän asiapitoista tekstiä kuin Facebookissa. Facebookin kautta seuraan enemmän mitä tuttaville ja läheisille kuuluu ja päivitän omia tapahtumia.

Uusin tulokas SoMeiluun on I Heart It -sovellus. Kauniita kuvia joista voi tykätä ja laittaa oman taulun alle eri ryhmiin. Älyttömän kätevä ja huomasin, että kuvia selaillessa tuli älyttömän hyvälle tuulelle. Juuri koulussa keskustelimme luontokuvien merkityksestä hyvinvointiin ja rauhoittumiseen. Miksei esimerkiksi sosiaalitoimiston seinällä voisi olla iso kaunis luontokuva, joka saisi ihmiset hyvälle tuulelle vaikeidenkin asioiden äärellä.

SoMeiluun menee siis runsaasti aikaa yhden päivän aikana. Pitäisi melkein kirjata projektinomaisesti minuutit ylös, jotta saisi tietää todellisen ajan mitä SoMeiluun menee. Facebookissa käynti useamman kerran päivän aikana ja muut sovellukset mukaan lukien vie kokonaisuudessaan aikaa älyttömästi.

Yksi sovellut, johon haluan vielä tarkemmin tutustua on Pinterest. Olen opintojakson myötä saanut hyvä esittelyn ja sinne aion päätyä jossain vaiheessa. Mieli on niin rajallinen ja tuonne muistitauluun haluan saada asioita muistiin, jotta niihin voi myöhemmin palata.

Bloggerin päivitys tällä kertaa tällainen. Nyt muihin puuhiin. Mukavaa sunnuntaita kaikille sateesta huolimatta!

SoMepäivitystä

Riihimäellä nuoret mukaan tekemään Beach Partyn WordPress-sivustoa

Tässä upea esimerkki miten nuoret otetaan mukaan suosittuun Beach Party -tapahtumaan. Oiva tapa hyödyntää nuorien osaamista ja saada heille mielekästä tekemistä.

Nuoret mukaan tekemään WordPress-sivustoa.

Ensi kesänä 8.8.2014 Beach Party Riihimäen maauimalassa. Päihteetön, ilmainen, ei ikärajaa. Suosittu perheiden ja nuorten musiikkitapahtuma. Kesän päätöstapahtuma.

04 huhtikuuta 2014

Bambuserin esittely ja nettikiusaaminen

Bambuser on SoMe-sovellus, jossa voi älypuhelimen tai tietokoneen käyttäjä jakaa videoita suoraan nettiin. Sovelluksen ruotsalaiset kehittäjät avasivat palvelun käyttöön v. 2007.  Se on ilmainen yksityishenkilöille ja voittoa tavoittelemattomille yhteisöille.

Sovelluksessa videoita voi helposti jakaa eteenpäin blogeissa, Facebookissa, Twitterissä, Tumblrissa ja muissa sosiaalisissa medioissa. Palvelu on suljettu muutaman kerran esim. mielenosoitusten takia. Tämä on minusta varsin ymmärrettävää, koska kaikki videot tulee jaettua niin nopeasti kaikkialle maailmaan. Jakaminen saattaa olla todella haitallista joissain tilanteissa. Itse ajattelen, että jos toimisin itse väärin, niin en kyllä haluaisi sen asian heti päätyvän videolla ympäri ämpäri maailmaa. Tulevassa työelämässä toivon voivani jakaa ja katsoa järkeviä videoita ja kuvia. Kaikista palveluista on kuitenkin hyvä tietää vähän jotain, jotta tietää mistä nuoret ja lapset puhuvat.

Nuoret jakavat videoita runsaasti ja kiusaaminen on varmasti tähän osa syynä. Nettikiusaaminen onkin hyvin yleistä ja sen haitallisuus on aivan sama kuin koulukiusaamisellakin. Nettikiusaamista ei pääse karkuun kuitenkaan vapaa-ajallakaan. Nettikiusaaminen voi olla uhkaavia tai pilkkaavia viestejä tai kommentteja, juorujen ja tietojen levittämistä, kuvien manipulointia ja levittämistä, toisen nimellä esiintymistä, sulkemista ryhmän ulkopuolelle tai salasanojen huijaamista. Vaikka SoMemaailma on tätä päivää, on ihmisten kohtaaminen mielestäni tärkeämpää. Näin saadaan aitoja tilanteita ja eletään elämää ihmisten eikä tietokoneiden tai puhelimien kanssa. Alla MLL:n tekemä video kiusaamisen vastaisen työn tueksi. YouTubesta löytyy hyvin paljon videoita nettikiusaamisesta.



Miten itse voin asiaan vaikuttaa? Jos oma lapseni nettikiusaisi ja kertoisi asiasta minulle, olisin siitä hyvin tyytyväinen. Varmasti tulisi keskusteltua miten sitä tulee välttää ja asia tulisi käsitellä perin pohjin. Tarvittaessa tulisi pyytää anteeksi kiusatulta. Usein nettikiusaaja on tuttu kiusatulle. Jos kiusaaminen on nettipalvelun vastaista, on otettava yhteyttä ylläpitäjään. Jos toiminta on laitonta, on otettava yhteyttä poliisiin. 

Erilaisia videopalveluita on kyllä kehitelty valtavasti ja varmasti nuorten keskuudessa ne ovat erityisen suosittuja. Snapchatista luin myös. Se oli myös täysin uusi tuttavuus ja se on teinien suosiossa. Se on kuvaviestipalvelu, jossa kuva säilyy vain kymmenen sekuntia. Palvelussa liikkuvat kuvat ovat hyvin moninaisia. Tämän palvelun kautta kuvia liikkuu jopa 350 miljoonaa päivässä. 

Olin myös miettinyt, että esittelen kyvyt.fi-sovelluksen. Se ei kuitenkaan ole mielestäni täysin julkinen palvelu, koska se on käytössä pääasiassa oppilaitoksissa.Se on ePortfolio-palvelu, jossa voi tehdä omia tai eri opiskeluryhmille portfolioita ja sivuja. Tämä on palvelu, joka on kuitenkin käytössä myös opiskelujen jälkeen. Opiskelussa olemme ottaneet palvelun käyttöön ja toivon, että sitä tulee jatkohyödynnettyä myöhemminkin. 


02 huhtikuuta 2014

Vimeon esittely

Vimeo on itselleni aika uusi tuttavuus. Sanan olen kuullut aiemmin, mutta tarkemmin en ole tutustunut kyseiseen palveluun. Vimeo on englanninkielinen videopalvelu, joka on noin 10 vuotta vanha. Se tukee videoiden näyttämistä muilla verkkosivuilla, mm. Facebookissa, LinkedInissä ja Twitterissä.

Käyttö ja rekisteröityminen on ilmaista. Rekisteröityneenä käyttäjänä Vimeoon voi lisätä mm. omia videoita ja kommentteja. Vimeoon voi tehdä oman profiilin. Sen käyttö vaikuttaa vaivattomalta. Tosin jos englanninkieli ei ole hyvin hallussa, voi tulla vastoinkäymisiä. Siellä voi jakaa videoita niille käyttäjille kenelle itse haluat, omista tapahtumista ja omasta elämästä. Vimeon suosio ei ole kuitenkaan yhtä laajaa kuin YouTuben.

Vimeon käyttö näkyi myös viime verkkoluennolla. Luennoitsija oli linkittänyt omiin dioihin muutaman Vimeosta otetun pätkän.

Itse olen huomannut, että YouTubesta tulee yleisimmin etsittyä erilaisia videopätkiä. Ehkä sen käyttö on myös Suomessa aktiivisempaa, koska se on suomenkielinen. Meidän perheen lapset katsovat hyvin usein erilaisia musiikkivideoita YouTubesta.